Opetus
Nautin korkeakoulussa opettamisesta: innokkaiden nuorten ihmisten kanssa on mukava työskennellä. Ohjaamme tulevia huippuammattilaisia ja toivottavasti myös tutkijoita. Pyrin siksi jatkuvasti kehittämään opetustani. Kriittiseen ajatteluun ohjaaminen, uusimman tieteellisen tiedon opettaminen sekä mielenkiinnon herättäminen opetettaviin aiheisiin ovat haastavia ja siten kiinnostavia tehtäviä.
Opettaminen myös tarjoaa mielekästä vaihtelua ja vastapainoa tutkimukselle. Opettaja yleensä oppii eniten, ja opetustyö on hyvä tilaisuus perehtyä kapean tutkimusalan ulkopuolellakin oleviin aiheisiin, mihin muuten ei usein olisi mahdollisuutta. Lisäksi opettaminen tarjoaa tutkijallekin arvokasta esiintymiskokemusta.
Luonnontieteilijänä en osaa ripustautua mihinkään tiettyyn oppimisteoriaan tai -näkemykseen, mutta pidän niitä hyödyllisinä työkaluina oman opetuksen pohdintaan ja kehittämiseen. Konstruktivistinen opetus ja esimerkiksi ongelmalähtöinen opiskelu sopivat erityisesti tutkijoiden kouluttamiseen. Korostan relativistista tietokäsitystä, jonka omaksuminen on usein haastavaa aloitteleville opiskelijoille.
Opetusmenetelmien monipuolisuus tukee erilaisia oppijoita ja luo hyvää opiskelumotivaatiota. Opiskelijoiden aktivointi soveltamaan ja rakentamaan tietoaan edistää oppimista. Lyhyesti sanottuna, aiheen parissa vietetyn ajan määrä on suunnilleen verrannollinen oppimisen määrään. Niinpä opettajan täytyy valita menetelmät, jotka johdattelevat (tai pakottavat!) opiskelijat käyttämään aikaa todella aktiivisesti pohtien opiskeltavaa aihetta. Toki menetelmät on valittava aiheiden mukaisesti. Hyvä luento on hieno kokemus kuulijoille, ja joskus myös raakojen faktojen ulkoa opettelu on tarpeen.
Olen opettanut vuodesta 1998, josta suurimman osan assistentin virassa eläinlääketieteellisen anatomian osastolla. Siellä olen vastannut histologian eli kudosopin sekä kehitysbiologian opetuksesta. Olen uudistanut kurssien sisällön ja opetusmateriaalit sekä kehittänyt opetusmenetelmiä. Histologiassa olemme ottaneet uudestaan käyttöön kudosten piirtämisen, mikä on osoittautunut tehokkaaksi ja useimpien opiskelijoiden mielekkääksi kokemaksi oppimistavaksi. Kehitysbiologian kurssilla teemme oppimispäiväkirjoja, ryhmätöitä tieteellisten artikkelien parissa sekä Wikipedia-artikkeleita, ja tarkastelemme kotieläinten sikiöitä. Kutsun kurssille säännöllisesti asiantuntijavieraita Biomedicumista ja MTT:n alkioteknologiaosastolta.
Olen opettanut myös jatko-opintokursseilla (erityisesti immunovärjäysmenetelmiä) ja opastanut ja ohjannut osastolla työskennelleitä lopputöiden tekijöitä.
Pyrin tuottamaan luentokursseilleni mahdollisimman laadukasta ja havainnollista oppimateriaalia. Käytän paljon kuvitusta ja tarvittaessa myös liikkuvaa kuvaa, mikä toki liittyy osin opettamieni aiheiden luonteeseen. Tavanomaisen luentomateriaalin tuottamisen ohella olen osallistunut opetusteknologian kehittämiseen VIELO-hankkeessa (virtuaaliset elinmallit eläinlääketieteen opetuksessa). Hankkeessa tuotetaan interaktiivisia kolmiulotteisia malleja eläinanatomian havainnollistamiseksi. Hanke sai yliopiston opetusteknologiapalkinnon ja alkurahoituksen vuonna 2002.
Arvioin ja kehitän opetustani lähinnä opiskelijoiden opintosuoritusten ja opiskelijapalautteen pohjalta. Palaute on ollut pääosin hyvin myönteistä. Tähän vaikuttaa toki se, että minulla on ollut ilo opettaa aiheita, joista olen itse kiinnostunut, ja jotka on helppo esittää innostavasti.